Tänään se sitten oli. klo 8 meidän piti olla sairaalassa. Halusin tavata
lääkärin ja kysyä häneltä voisiko kaavintaa tehdä. Jouduimme 2h
odottamaan että lääkäri tuli. Ajat oli ihan täynnä. 1,5viikon päähän
olisi löytänyt ajan joten päädyin lääke tyhjennykseen. Pelotti ihan
hirveesti.
Sain 4 ensimmäistä lääkettä sisälle ja siitä 3 tunnin päästä tultaisiin antaan 2 lisää suun kautta.
Tunnin piti maata sängyssä kun oli lääkkeet laitettu ja sen jälkeen piti lähteä liikkeelle. Noin reilun tunnin päästä siitä alkoi menkkakivut joihin sain heti panacodia 2 kappaletta joista toisen otin heti ja toisen ½h päästä. Lähdimme käytäville kävelemään miehen kanssa.
Lounas oli tässä välissä.
Jatkoimme kävelyä ja alaselkää alkoi tosissaan särkeä ja mahakipu yltyi.
mahassa tuntui siltä kuin sieltä olisi irronnut istukka. Sellanen tunne mitä ei osaa sanoin kertoa. Tiesin vaan että se tunne oli että nyt irtosi kohdunseinämästä.
Siitä hetken päästä tuntui että nyt pitää päästä sinne "potalla" johon minun piti kaikki tehdä.
Sinne sitten hulahti hyytymä jonka hoitajat tarkisti ja se ei ollut vielä sitä itseään.
Jonkin ajan päästä tunsin taas tarvetta päästä ja sen jälkeen tunsin kuinka lapsivedet humahti astiaan ja sen jälkeen jotain isompaa. Hoitajat tulivat tarkistamaan ja totesivat että siinä oli istukka ja sikiö.
Tässä kaikessa meni vain 3H ja asia oli sen jälkeen ohi.
Hetken olin vielä osastolla, sain burnaan join kahvit ja lähdimme kotia. Kotiin sain vielä huomiselle kohtua supistavaa ja hoito-ohjeet tietenki.
Että ainakin nyt tähän mennessä kaikki on mennyt erittäin hyvin. katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.

:( voimia!
VastaaPoistaOlet ajatuksissa<3
VastaaPoistaSurullista =(
VastaaPoistaJaksuja ja toipumista.
Voi miten suuri suru. Täällä ollaan ihan rintalasta painuksissa, puristuksissa ja lysyssä. Niin pahalta tuntuu teidän puolesta. Toivottavasti elämä tästä jatkuu ja aurinko alkaa taas paistaa. Voimia surutyöhön. :(
VastaaPoistaHalauksia <3
VastaaPoistaVoimia toipumiseen...
VastaaPoista